DEMO-verkosto 2010-2013 | KOKO:n ikärakennemuutosalueiden kansallinen verkosto
Verkosto käynnistyy 1.3.2010 KOKO:n kautta edistetään kansallisella tasolla kehityskuvaltaan ja kehitysedellytyksiltään haasteellisten alueiden verkostoitumista ja voimavarojen kokoamista. Väestön ikääntyminen tuo jatkuvia kehittämishaasteita koko aluesektorin kenttään koulutuksesta työllisyys-, sosiaali- ja terveyspalveluihin, liikenteeseen ja yhdyskuntasuunnitteluun sekä yrityskehittämiseen. KOKO:n ikärakennemuutosalueiden verkoston eli ns. DEMO-verkoston tavoitteena on vahvistaa demografisesti haasteellisten alueiden keskinäistä yhteistyötä ja tarjota kanava erityiskysymyksien käsittelylle.
Verkoston kansallista suunnittelua tehdään yhteistyössä TEM:n aluekehitysyksikön, Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry:n ja Pirkanmaan liiton kanssa. Verkoston koordinaatiohankkeen isäntäorganisaationa toimii Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry. Verkoston käynnistysvaiheessa on mukana 15 aluetta. DEMO-verkosto tulee toimimaan myös tiiviissä yhteistyössä eri teemaverkostojen kanssa käsiteltäessä mm. palvelukehittämisen ja yhdyskuntasuunnittelun erityiskysymyksiä.
Verkoston toiminta
Verkoston tehtävänä on tukea alueiden omaa kehittämistyötä edistämällä kokemustenvaihtoa, etsimällä uusia avauksia rakenteellisten muutosten hallintaan sekä käynnistämällä alueellisia ja teemallisia kehittämishankkeita. Verkoston toiminta koostuu osallistuville alueille suunnatusta 1) aluekehittäjäkoulutuksesta, 2) tutkimus-, ennakointi- ja kehittämistoiminnoista, 3) alueellisista pilotti- /toimenpidehankkeista sekä 4) koordinoivasta verkostotyöstä.
Verkoston talous- ja toimintasuunnitelma sekä osallistuvat alueet vahvistetaan helmikuun 2010 loppuun mennessä. Verkoston avausseminaari ja työpajat käynnistetään Mäntässä 22.–23.3.2010. Ilmoittautuminen verkostoon
KOKO-alueiden tulee TEM:n ohjeiden mukaisesti ilmoittaa sitova osallistuminen DEMO-verkostoon 19.2.2010 mennessä. Verkoston sitovat ilmoittautumiset ministeriöön osoitteeseen koko (at) tem.fi ja verkoston koordinaatiovastaavalle antti.korkka (at) ylapirkanmaa.fi sekä tiedoksi oman maakuntaliiton yhteyshenkilölle.
Ajankohtaista verkostosta Kts. www.tem.fi/koko/demo Yhteystiedot Antti Korkka, ohjelmajohtaja Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry Puh. +358 40 834 6676 antti.korkka(at)ylapirkanmaa.fi Tiina Konttajärvi, aluesuunnittelija Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry Puh. +358 43 211 2115 tiina.konttajarvi(at)ylapirkanmaa.fi
|