ITÄ-AURE – ERÄMAAKYLÄ ENNEN JA NYT

SALAPERÄINEN AURE

Itä-Aure sijaitsi ennen kulkuyhteyksien parantamista kovin syrjässä Kurun kirkonkylältä katsoen. Niinpä ulkopuolisten mielipiteitä Aureesta sävyttivät jo 1800-luvulla ennakkoluulot ja vähättelevä asenne. Aureslaisia pidettiin jäyhinä, vanhanaikaisina ja heidän elämäntapaansa takapajuisena. Tiedot, jotka tihkuivat tiettömien taipaleiden takaa maailmalle, kertoivat ahkerasta pontikankeitosta, salametsästyksestä ja väkivallasta. Toisaalta 1900-luvun alusta on säilynyt kuvauksia vanhojen aureslaisten arvovaltaisesta olemuksesta, vanhojen tapojen säilyttämisestä ja perimätiedon välittämisestä seuraaville sukupolville. Todellisuudessa Itä-Aureessa lienee vietetty melko tavallista syrjäseudun elämää iloineen ja suruineen.

MUINAISTEN AURESLAISTEN JÄLKIÄ SÄILYNYT VÄHÄN

Luonto on vaikuttanut ratkaisevalla tavalla Aureen historiaan. Olihan ihmisten toimeentulo kiinteästi sidoksissa luonnosta saatavaan ravintoon ja muihin hyödykkeisiin. Aurejärven kylän asutus on kautta aikojen ollut keskittynyt Aurejärven läheisyyteen. Vajaan sadan neliökilometrin laajuinen Aurejärvi sijaitsee Kyrösjärveen laskevan vesireitin pohjoisosassa. Aureen maisemille ovat tyypillisiä laajat metsät, suot ja korkeat, jopa yli 200 metriä merenpinnan yläpuolelle ulottuvat, mäet. Luonnoltaan Aureen alue muistuttaakin enemmän Parkanon ja Kihniön ”Satakunnan Lappia” kuin eteläistä Kurua.

Ensimmäiset alueella liikkuneet ihmiset tulivat tänne todennäköisesti juuri Kyrösjärven suunnasta vesiä pitkin liikkuen. Kalaisa Aurejärvi ja laajat metsät tarjosivat hyvät mahdollisuudet metsästykseen ja kalastukseen. Aureesta on tehty vain muutamia esihistoriallisen ajan löytöjä. Tämä johtunee osin siitä, ettei Aurejärven seutua ole kattavasti inventoitu. Aurejärven eteläpuolella sijaitsevan Ainesjärven rannalla on kivikautinen asuinpaikka ja Aurejärven pohjoisosassa sijaitsevasta Tervaniemestä on tehty kivikautiseen asutukseen viittaavia löytöjä. Kerrotaan myös tarinoita muinaisista nuotion paikoista, salaperäisistä kiviraunioista ja suosta esiin tulleesta yksipuisesta ruuhesta. Nämä löydöt ovat ilmeisesti tuhoutuneet, kun niiden historiallista arvoa ei ole ymmärretty.


Marjo Heikkilä, FM