1.8.2007
Hankekuvaus
Hankkeella on toteutettu Pohjaslahden verkostokylään liittyvä asuinalue- ja kehittämissuunnitelma kylätoimijoiden, tutkijoiden ja suunnittelijoiden yhteistyöllä. Lähtökohtana on ollut kehittää kylän asumista ja palveluiden saatavuutta tiiviimpänä osana Virtain, Vilppulan, Mäntän ja Ruoveden kuntakeskuksia. Toteutuksessa on kytketty innovatiivisesti yhteen lähimpien kuntakeskusten palveluresurssit ja niiden saavutettavuus, kylän asuinalueen suunnittelu ja siihen liittyvät arkkitehtoniset visiot sekä nykyisten rakennusten käyttömahdollisuudet. Pohjaslahdella toteutettavalla suunnitelmalla ja toteutustavalla on luotu mallia uusien verkostokyläkohteiden kehittämiselle.
Tavoitteet
Pohjaslahden verkostokylän asuinalue- ja kehittämissuunnitelman toteuttamisen päätavoitteena on ollut lisätä kylän elinvoimaisuutta ja kytkeä kylä verkostoituneen yhdyskuntarakenteen osaksi. Suunnittelu aktivoi kylätoimijoiden ja maanomistajien yhteistyötä sekä palveluiden kehittämistä.
Tulokset
Pohjaslahden verkostokylän kehittäminen on osa aluerakenteen muutoshallintaa. Tämä kehittämissuunnitelma luo esimerkkipohjan maaseutukylien verkostomaiselle kehittämiselle vuoden 2009 alussa syntyvässä uudessa Mänttä-Vilppulan kaupungissa, sekä laajemminkin koko seutukunnassa. Pohjaslahdella tehtyjen Kytkylä-analyysien avulla on jatkossa mahdollista koota myös laajempia toiminnallisia ja symbolisia verkostoja, joissa pikkukaupungit, kuntakeskukset ja kylät toimivat laajan verkoston solmukohtina.
Hankkeen tulokset on esitelty "Pohjaslahti. Verkostokylän asuin- ja palvelurakenteen kehittämissuunnitelma" -julkaisussa.
Yhteystiedot
Kehityspäällikkö Antti Korkka
Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry
Puh. 040 834 6676
Email antti.korkka(at)ylapirkanmaa.fi
Yhteystiedot: Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry, Ratakatu 12-14, 35800 Mänttä | info(a)ylapirkanmaa.fi | www.ylapirkanmaa.fi