1.1.2005
Tavoitteet
Hankkeen aikana laaditaan Pirkanmaalle seutukunnalliset työllisyysstrategiat, jotka perustuvat niiden omiin lähtökohtiin, painopisteisiin ja erityispiirteisiin. Hankkeen jälkeen kaikissa seutukunnissa tulee olemaan pysyvät toimintamallit ja toimijaverkostot, joiden avulla työllisyyttä voidaan kehittää innovatiivisesti, tehokkaasti ja tuloksekkaasti. Tuotetut strategiat ja toimintamallit ovat yhteydessä myös elinkeinojen, alueiden, maaseudun ja koulutuksen kehittämiseen. Strategiat toteuttavat osaltaan kansallista ja Euroopan työllisyysstrategiaa.
Tulokset
Hankkeen aikana seutukunnat oppivat toinen toisiltaan sekä maakunnallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti hyvistä käytännöistä ja vertaiskokemuksista. Ylä-Pirkanmaan työllisyysstrategian visio on luotu Collabora-hankkeen seutukunnallisessa laaja-alaisessa johtoryhmässä. Vision laatimisen pohjana on käytetty työllisyysstrategiaprosessin alussa tehtyjen avainhenkilöhaastattelujen pohjalta nousseita teemoja: osaaminen, yrittäjyys, yhteistyö ja työllisyys.
Ylä-Pirkanmaan seutukunnasta halutaan kilpailukykyinen seutukunta Tampereen seudun ja muiden seutukuntien kasvua hyödyntäen. Visiossa määritelty tavoitetaso sitouttaa toimijat omalta osaltaan päävastuuseen oman alueensa osuuden saavuttamisesta, mutta se haastaa myös yhteistyöhön, jotta oman alueen tavoite sekä koko visio voidaan saavuttaa ja sitä kautta työllisyysastetta ja kilpailukykyä lisätä.
Vision sanojen merkityksiä, vetovoimaisuudella tarkoitetaan, että koulutetut ammattitaitoiset nuoret jäävät asumaan ja työskentelemään seutukunnalle tai paluumuuttavat ensin opiskeltuaan muualla. Osaavalla työvoimalla tarkoitetaan, että työntekijät seutukunnalla ovat koulutettuja ja ammattitaitoisia. Yrittäjyydellä tarkoitetaan, että seudun oppilaitoksissa annetaan yrittäjyyskasvatusta ja asenne yrittäjyyttä kohtaan on koko seutukunnalla myönteinen. Työhyvinvointiin liittyy fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi. Yhteistyöllä tarkoitetaan, että seutukunta on tehnyt yhteistyötä myös muiden seutukuntien kanssa ja yli maakuntarajojen.
Ylä-Pirkanmaalla lähdetään kehittämään verkko-opetusta niin, että se saavuttaa valtakunnan huipun. Verkko-oppimismahdollisuus lisää seutukunnan alueiden tasa-arvoisuutta antamalla mahdollisuuden koulutukseen ja opiskeluun ajasta ja paikasta riippumatta. Verkko-oppiminen on uusi tapa oppia ja se on tarkoitus laajentaa kaikille koulutusaloille.
Kuntouttava työtoiminta aloitetaan joka kunnassa. Kuntiin palkataan työsuunnittelija, joka vastaa työn hakemisesta, ohjauksesta ja työnjohtotehtävistä. Pirkanmaan SYKE-hankkeella vastataan rakennetyöttömyyden ongelmaan. Tavoitteena on kehittää yritystoimintaa, joka työllistää vajaakuntoisia ja pitkäaikaistyöttömiä.
Perinteiset työnkuvat ovat jo monilla työpaikoilla laajentuneet. Työpaikoilla tarvitaan moniosaamisen varmistamista. Aikuiskoulutusta kehitetään entistä tutkintotavoitteisemmaksi. Yritusten toiminnan ohella seudulle kehitetään myös julkisten palveluiden osaamista, toimintaketjuja ja kannattavuutta.
Yhteystiedot
Mäntän Työvoimatoimisto
Seija Ahonen
Miinanpellonkatu 2, PL 34
35801 MÄNTTÄ
Puh. 010 60 40049
Oriveden Työvoimatoimisto
Riitta Jakara
Keskustie 26, PL 15
33501 ORIVESI
Puh. 010 60 45770
Virtain Työvoimatoimisto
Olli Vihanta
Pääskyntie 6, PL 50
34801 VIRRAT
Puh. 010 60 40056
Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry
Arto Pirttilahti
Pohjaslahdentie 2560
42850 POHJASLAHTI
Puh. 03 472 7101 tai 044 283 4163
Yhteystiedot: Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry, Ratakatu 12-14, 35800 Mänttä | info(a)ylapirkanmaa.fi | www.ylapirkanmaa.fi